Hutikan China

Hutikan China ”Siita”

Kasvattaja: Maria-Riitta Huhta, Ilmajoki

Omistaja: Erja & Markus Rintala,Haapajärvi

 

Tulokset

8 x Serti mm. Erikoisnäyttelyn VSP v.2005 ja Päänäyttelyn ROP v.2008, usieta ROP ja RYP-sijoituksia.

Luonnetestattu tuloksella +16 HYLÄTTY

 

Kaksin aina kaunihimpi, ja näin meille tuli toinen koira. Siitan kanssa innostuin sitten kulkemaan näyttelyssä, kukapa ei kun kun koira niin hyvin pärjäsi. Siita osoittautu myös innokkaaksi agility harrastajaksi, emäntä ei niinkään, joten se harrastus on vähän jäänyt. Iiron jatkajaa siitä tuskin tulee isännän metsästyskaverina. Tuli se pilattua sillä, että koiria käytettiin yhtä aikaa metsällä. Metsässä se on arka, joten, se homma jätettiin niille joilla on siihen tarvittavat ominaisuudet ;). Se on Renkkotenkon I-pentueen emä. Siita on pitkällä näyttelytauolla, palaamme kehiin kun koiralla on tarvittava ikä veteraaniluokkaa varten.

Kategoriat


Löydä meidät Facebookista



Keski-Pohjanmaan Beaglekerho toimii Keski-Pohjanmaan maakunnan sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnan eteläisten kuntien alueella. Kerho on koonnut yhteen jo vuodesta 1970 lähtien Beagle-koirarodun ympärille ihmisiä, joilla kaikilla on yhteinen harrastus.

Kerho toimii yhdistyspohjaisesti ja sen perustehtävänä on edistää kenneltoimintaa sekä metsästysharrastusta Beaglerodun ympärillä.