Kerhon mestaruus ratkottiin 13.12.2014

Kerhon mestaruudesta kilvoiteltiin lauantaina 13.12.2014. Samassa yhteydessä ratkottiin myös Pohjanmaan maljakisa sekä Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen välinen kerho-ottelu.

Alun perin Halsualle anottu koe päätettiin siirtää hankalan susitilanteen vuoksi Kannukseen ja keskuspaikaksi valikoituneeseen Koskenmaahan alkoikin perjantai-iltana kertyä reipasta beaglesakkia. Saunan tulenjohtajana toiminut kerhon virallinen sauna-majuri oli laittanut parastaan ja saunan pehmeät löylyt hellivät saunaan uskaltaneita. Jotakin pientä purtavaakin oli tarjolla eikä asianmukaista nesteytystäkään ollut unohdettu. Ilta tuntui kuluvan kuin siivillä mukavassa seurassa rupatellen.

Varsinainen koepäivä saatiin aamupalan jälkeen avattua Keski-Pohjanmaan beaglekerhon puheenjohtajan ja koevastaavan Hannu Hämäläisen johdolla. Ylituomari Eero Partanen vielä saatteli koeväen matkaan viisailla sanoillaan ja kaikki oli valmista koirien irtilaskua varten. Hurjista sääennustuksista huolimatta päivän sää osoittautui hyväksi, joten mielialat olivat korkealla. Maastojen valinnassakin oli onnistuttu sillä lähes kaikki koirat löysivät ajettavan.

Metsäpäivän jälkeen koeväkeä odotti keskuspaikalla maukas lihakeitto ja tunnelma tiivistyi väen kerääntyessä taas hiljalleen yhteen. Ylituomari Eero Partanen kiitteli hienon päivän päätteeksi järjestelyjä, tuomaritoimintaa sekä erinomaista beaglehenkeä, joka vallitsi koko tapahtuman ajan. Koepäivä huipentui tulosten julkistamiseen ja palkintojen jakoon.

Kokeen tulokset.

1. Hamitan Hemppa Fi22262/09 Beaj. 1 69.00p
om. Tapani Hietala
2. Jööti Fin40404/06 Beaj. 1 62.00p
om. Tuomo Rantala
3. Ruka-ahon Kanerva Fi49632/10 Beaj. 3 46,25p
om. Annika Rimpioja
4. Turolan Alffi Fi15694/11 Beaj. 3 42.79p
om. Raimo Siipo
5. Helmi Fi40176/11 Beaj. 3 41.50p
om. Aki ja Irma Vanhala
6- Aatu Fi30451/10 Beaj. 0 39.54p
om. Mika Pasanen Äänekoski
7. Turolan Rendi Fi15695/11 Beaj. 0 24.79
om. Jorma Pöyhtäri
8. Pikkumäen Parooni Fin25388/08 Beaj. 0 2.00p
om. Heikki Kupila

Kerhon Mestaruuden voitti kolmatta kertaa Hemppa Tapanin ohjaamana.
Toiseksi sijoittui Kanerva, kolmanneksi Alffi, viidenneksi Rendi ja kuudenneks Parooni


Pohjanmaan Maljakisan voitti tällä kertaa Kanerva Annikan ohjaamana.
Toiseksi sijoittui Alffi, kolmanneksi Rendi ja neljänneksi Parooni

Kerho-ottelun Keski-Suomen joukkueeseen kuuluivat Jööti, Aatu ja Helmi ja Keski-Pohjanmaan joukkueeseen Kanerva, Alffi ja Rendi. Vaikka Keski-Pohjanmaa sai kokoon komeat 113.83 pistettä, niin pokaali jouduttiin valitettavasti luovuttamaan Keski-Suomeen sillä kerho-ottelun vei tänä vuonna Keski-Suomen joukkue pistein 142.79.

Kiitos erittäin paljon mukavasta tapahtumasta kaikille mukana olleille ja kiitos myös Tapanille kuvista.

-Annika-

Hannu Hämäläinen ja kerho-ottelun kiertopalkinto 2014

Hannu Hämäläinen ja kerho-ottelun kiertopalkinto 2014

13.12.2014 palkinnot

13.12.2014 palkinnot

Tapani Hietala ja Hempan pokaalit

Tapani Hietala ja Hempan pokaalit

Annika Rimpioja 13.12.2014 Kanervan saavuttamat pokaalit

Annika Rimpioja 13.12.2014 ja Kanervan saavuttamat pokaalit

Keski-Suomen Kerho-ottelun joukkue 2014

Keski-Suomen Kerho-ottelun joukkue 2014

 

Vastaa

Kategoriat


Löydä meidät Facebookista



Keski-Pohjanmaan Beaglekerho toimii Keski-Pohjanmaan maakunnan sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnan eteläisten kuntien alueella. Kerho on koonnut yhteen jo vuodesta 1970 lähtien Beagle-koirarodun ympärille ihmisiä, joilla kaikilla on yhteinen harrastus.

Kerho toimii yhdistyspohjaisesti ja sen perustehtävänä on edistää kenneltoimintaa sekä metsästysharrastusta Beaglerodun ympärillä.